Kristillistä kasvatusta Tampereella

Tampereen kristillinen koulu toimii Tampereella Nurmin kaupunginosassa 12 km kaupungin keskustasta Suomen Adventtikirkon ylläpitämänä. Koulu tarjoaa maksutonta kristillisiin perusarvoihin ja elämänkatsomukseen pohjautuvaa perusopetusta vuosiluokille 1-9. Koulussa on myös esiopetusryhmä. Sen yhteydessä toimii aamu- ja iltapäiväkerho 0.-2. -luokkalaisille.

Koulu aloitti toimintansa vuonna 1966. Se on tarkoitettu kaikkiin kirkkokuntiin kuuluville oppilaille. Koululla on vuonna 1998 saatu pysyvä toimilupa. Koulun oppilasmäärät ovat olleet jatkuvasti kasvussa. Kouluun otetaan aloittavien ryhmien oppilaita ennakkoilmoittautumisjärjestyksessä ja muiden luokkien vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella rehtorilta.

Lukuvuonna 2016-2017 koulussa opiskelee 246 oppilasta. Opetustyöstä huolehtivat rehtorin lisäksi 20 päätoimista ja 2 sivutoimista opettajaa. Keittiössä valmistetaan maittavaa kasvis-kalaruokaa neljän ruokahuollon ammattilaisen voimin. Koulussa huolehditaan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuesta tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen ja oppimisen ohjaajien avulla.

Koulussa opiskellaan valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisesti ja oppilaista huolehditaan opiskelu- ja oppilashuollon avulla. Koulun kristillisyys tulee eläväksi koulun arjen ja juhlan toimintakulttuurissa välittämisenä ja kristillisten arvojen kunnioittamisena. Koulu on mukana Tampereen kaupungin Osaava hankkeessa ja Kristillisten päiväkotien ja koulujen liitossa. Koulu tekee yhteistyötä kristillisten seurakuntien ja järjestöjen kanssa mm. lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia edistävän Nurmin Majakka ry:n kanssa.

Koulun kanssa samalla kampuksella sijaitsevat kristillinen päiväkoti Pikkupursi ja vanhusten tehostetun hoidon yksikkö Nurmikoti. Koululla on yhteistoimintaa molempien kanssa.

 

teemuTietoa meistä